Zusammenfassung:
Suomessa poistettiin pankkikilpailun esteitä 1980-luvun loppupuolella korkosäännöstelyä purkamalla, mikä aiheutti kilpailupaineita pankeille.Aiemmin vallinnut, nykyistä korkeampi yleinen korkotaso mahdollisti luottojen ja talletusten korkoeroihin sekä maksujenvälityksen reaaliaikaisuuden puutteeseen perustuvat maksuliiketuotot.Pankeissa on hinnoiteltu maksuliikepalveluita näkyvästi vasta 1990-luvun alkupuolelta lähtien.Tässä työssä on selvitetty pankkien kevään 2001 hinnastojen mukaisia, yksityisasiakkailta maksuliikepalveluista perittäviä palvelumaksuja.Kokonaishinnoittelun selvittämiseksi on luotu tapausesimerkkejä, joiden avulla havainnollistetaan maksuliikepalveluista myönnettyjä alennuksia.Suomessa yksityisasiakkaille maksuliikepalveluja tarjoavista pankeista ovat mukana Aktia Säästöpankki Oyj, Handelsbanken (SHB), Sampo Pankki Oyj, Mandatum Pankki Oyj, Merita Pankki Oyj, Okopankki Oyj ja Ålandsbanken Abp (ÅAB).Selvityksessä on myös arvioitu ns. piilohinnoittelun laajuutta.Piilohinnoittelusta pankeille syntyy tuottoja ja asiakkaille kustannuksia, joita asiakkaiden on vaikeaa havaita.Piilohinnoittelua ovat sellaiset tuotot, jotka asiakas menettää maksuliikkeen arvopäiväkäytäntöjen ja viipeen takia. Piilohinnoittelua tapahtuu myös niin kutsutun ristisubvention kautta eli pankki kattaa osan maksuliikepalvelujen kustannuksista maksamalla alhaista korkoa käyttelytileille.Toisaalta korkomarginaalin avulla tapahtuva piilohinnoittelu voi olla verotuksellisista syistä edullista myös asiakkaan kannalta. Erilaisten maksuliikepalvelumuotojen kirjo on nykyään laaja. Samantyyppisten palvelujen hinnoittelu eroaa pankkien kesken, mutta on melko yhtenevää suurimpien pankkien välillä.Eri palvelumuotojen hinnoitteluhierarkia eri pankeissa sen sijaan on yhtenevä: elektroniset palvelut ovat edullisempia kuin manuaaliset, kassalla tapahtuvat maksuliikepalvelut.Hintaerojen tehtävänä on ohjata asiakkaita vähentämään tiettyjen palvelujen käyttöä ja opettaa käyttämään vaihtoehtoisia palveluja.