Please use this identifier to cite or link to this item: https://hdl.handle.net/10419/63786 
Authors: 
Year of Publication: 
2002
Series/Report no.: 
ETLA Discussion Papers No. 838
Publisher: 
The Research Institute of the Finnish Economy (ETLA), Helsinki
Abstract: 
Euroopan maat eroavat työmarkkinakäytäntöjensä suhteen. Muutokset ovat olleet huomattavia 1980-luvun alusta lähtien. Iso-Britanniassa työntekijöiden järjestäytymisaste on laskenut merkittävästi ja yrityksillä on itsenäinen asema palkanasetannassa. Saksassa liittotason palkkaneuvottelut ovat toisaalta edelleen keskeisiä palkanmuodostuksessa. Pohjoismaissa Ruotsissa ja etenkin Tanskassa on siirrytty kohti paikallista sopimista. Ruotsissa ja Tanskassa on liittokohtaisissa ratkaisuissa vähennetty eri alojen palkkojen kytkentää ja paikallisen sopimisen eri muodot ovat nykyisin tavallisia. Tanskassa ja Ruotsissa paikallinen sopiminen tapahtuu työrauhan vallitessa. Erimielisyyksien vallitessa sovelletaan liittotasolla tai keskitetysti sovittua ratkaisua. Ruotsissa palkkojen vähimmäiskorotukset ovat keskimäärin vähintään puolet palkkapotista. Yksi eri alojen välisten kytkentöjen vähentämisen muoto on ollut se, että eri toimialoilla sopimukset tehdään eri ajankohtina. Näistä eroista huolimatta palkkahajonta on pysynyt varsin samanlaisena eri Pohjoismaissa. Suomessa keskitettyä sopimista lienee helpottanut yritysten tuottavuuserojen kaventuminen 1990-luvun alun laman jälkeen.
Abstract (Translated): 
Labour market institutions and practises vary in European countries. Labour market reforms have been notable since the beginning of the 1980s. In Great Britain, the union participation rate has decreased substantially and firms are relatively independent in wage setting. However, in Germany industry-level bargaining prevails without notable changes. In Nordic countries, local bargaining has taken an increasing role in Sweden and particularly in Denmark. In Sweden an industry-level agreement is binding if employers and employees do not reach an agreement in local bargaining. In Sweden the minimum wage rise is typically at least half of the agreed wage sum. Despite the differences in labour market practises, wage dispersion has stayed surprisingly similar across Nordic countries. The narrowing of productivity differences between firms since the depression in the beginning of 1990s has likely facilitated centralised bargaining in Finland.
Document Type: 
Working Paper

Files in This Item:
File
Size
472.98 kB





Items in EconStor are protected by copyright, with all rights reserved, unless otherwise indicated.